OLEMME YHTEISÖ, JOHON VOIT TULLA KOHTAAMAAN TOISIA IHMISIÄ, LUOMAAN MIELEKÄSTÄ ARKEA, SEKÄ OPPIMAAN LISÄÄ TYÖELÄMÄ– JA OPISKELUTAITOJA!
- Klubitalon jäseneksi ovat tervetulleita työikäiset (18 - 65 v.) henkilöt, jotka tarvitsevat tukea elämän eri haasteissa. Jäsenyys on vapaaehtoinen ja maksuton.
- Suunnittelemme, toteutamme ja teemme päätökset yhteisönä, jossa kaikkien ideat ja ajatukset ovat tärkeitä.
- Klubitalo-toiminta perustuu kansainväliseen malliin, jonka tavoitteena on parantaa jäsentensä elämänlaatua, ja tukea paluuta työelämään sekä opintoihin.
- Jokainen tuo yhteisöön omat ideansa, unelmansa ja ajatuksensa, ja toisilta voi oppia myös uutta.
- Toimintaan voi osallistua omien voimavarojensa, tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaan.
- Toimintaamme ohjaa tasavertainen oikeus toimia yhteiskunnassa
- Klubitalon päivittäinen toiminta rakentuu yhteisöä ylläpitävien työtehtävien varaan jotka suunnitellaan yhdessä.
- Yhteisen tekemisen lomassa voi tulla itse kuulluksi ja kuulla muiden kuulumisia sekä osallistua vapaa-ajan aktiviteetteihin.
Klubitalon jäseneksi voi liittyä työikäinen (18-65 v.) henkilö. Suunnittelemme, toteutamme ja teemme päätökset yhteisönä, jossa kaikkien ideat ja ajatukset ovat yhtä tärkeitä. Jokainen tuo yhteisöön omat ideansa, unelmansa ja ajatuksensa, ja toisilta voi oppia myös uutta.
Klubitaloyhteisön yleistä turvallisuutta uhkaavaa henkilöä ei voida valita jäseneksi. Mitään jäsenmaksua ei ole, ja jäsenyys on aikarajoitteeton (ellei jäsen itse halua erota Klubitalon jäsenyydestä). Jäsenellä onkin aina oikeus palata Klubitalolla poissaolon pituudesta huolimatta. Jäseneksi liityttyään jäsen sitoutuu yhteisiin sääntöihin.
Mikäli jäsenyys kiinnostaa sinua, ole meihin yhteydessä. Voit soittaa työntekijöillemme, laittaa sähköpostia, voit lähestyä meitä myös Facebookin kautta. Mikä yhteydenpito tapa vain on sinulle luontevin.
Jäseneksi voit hakeutua läpikäymällä perehdytyksen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että varaat tutustumisajan Klubitalolta; esittelemme sinulle tilat, kerromme tarkemmin toiminnastamme ja pohdimme yhdessä kanssasi miten Klubitalo voisi sinua tukea.
Perehdytysvaiheessa voit käydä talolla kaikessa rauhassa, osallistuen vapaaehtoisesti toimintaan joka sinua kiinnostaa. Kun päätät liittyä jäseneksi, täytämme yhdessä jäsenkaavakkeen sekä tavoitesuunnitelman jossa kartoitamme hieman tarkemmin tavoitteitasi.
Klubitalon päivittäinen toiminta rakentuu yhteisöä ylläpitävien työtehtävien varaan, jotka suunnitellaan yhdessä. Yhteisen tekemisen lomassa voi tulla itse kuulluksi ja kuulla muiden kuulumisia sekä osallistua vapaa-ajan aktiviteetteihin.
"Olemme olemassa sinua varten. Sinua tarvitaan, ja olet tärkeä. Sinä rakennat oman polkusi ja me kuljemme mukanasi. Teemme yhdessä ja tuemme tavoitteidesi saavuttamisessa. Sinulla on lupa unelmoida - kuljetaan yhdessä eteenpäin."